Kun nyt kesä 2014 osoittaa väkisinkin päättymisen merkkejä, on syytä luoda katsaus kesäfestareiden tarjontaan. Lyhyesti sanoen: aina sitä samaa. Toinen toistaan erikoisemmat ja eksoottisemmat kesätapahtumat, joista Suomen kesä aikoinaan tunnettiin, alkavat jäädä kakkoseksi jyräävän valtavirtameiningin rinnalla. Useimmissa pitäjissä on 1) oma pop-, rock- tai iskelmäfestari, jolla esiintyy radiosta ja muusta mediasta tuttuja artisteja sekä mahdollisesti heitä nolosti apinoiva paikallinen artisti, tai 2) jokin muu tapahtuma, jonka yhteydessä esiintyy joku radiosta ja muusta mediasta tuttu artisti sekä mahdollisesti samaa tyyliä nolosti apinoiva paikallinen artisti. Jotkut tapahtumat, kuten Tammerfest Tampereella, jopa markkinoivat itseään esiintyjien tuttuudella. Tämä ei liene kovin järkevää, sillä samoihin esiintyjiin törmää kaikkialla Suomen kesässä – mutta mitäpä valtavirtaihminen omalta valtavirtaisuudeltaan näkisi.
Radiosta ja muusta mediasta tutut artistit kuulostavat myös paljon toisiltaan. Ei aina ole väliksi, onko kysymys pop-, rock- tai iskelmäfestareista, sillä iskelmäartistien musiikki on melko poppia, pop-artistien musiikki melko rockia ja rock-artistien musiikki melko iskelmää. Lisäksi iskelmäfestareilla esiintyy todennäköisesti joku rocktähti, popfestareilla iskelmätähti, ja rockfestareillahan sitä riittääkin poptähtiä. Radiossa kaikki nämä tunnistaa valtavirtasoundista, joka on tuotettu samanlaisilla äänitys-, miksaus- ja masterointilaitteistoilla ja -ohjelmistoilla. Valitettavasti tämä jo sinänsä masentava yhdenmukaisuus siirretään artistien mukana myös lavoille. Paitsi suurimmilla festareilla, myös pikkukuntien omissa tapahtumissa alkavat laitteistot ja niiden mukana soundit olla "kuin suoraan levyltä". Niinpä pop-, rock- ja iskelmäartistit kuulostavat myös festareilla keskenään samalta. Räppärit eivät tietenkään kuulosta ihan samalta, koska he räppäävät ja heidän säestyksensä on usein toteutettu varsin erilaisin menetelmin, mutta kun päästään laulettuun kertosäkeeseen, sekin on melkoista valtavirtapoppia, -rockia ja -iskelmää.
Musiikin ohella kaikki muukin festareilla on tuttua eli aina sitä samaa. Lava on suojattu mustalla pressulla. Sponsoreiden nimet ovat hyvin näkyvillä, ja niihin kuuluu todennäköisesti jokin suomalainen radiokanava. Anniskelualue tai kaljateltta on kyhätty joko vasempaan tai oikeaan laitaan. Muutakin myyntiä löytyy – mahdollisesti alueen takasivustalta tai ainakin läheltä sisääntuloporttia. Kesätapahtumissa, jotka eivät ole varsinaisia festareita, myydään aina makkaraa ja metrilakuja. Niistäkin löytyy usein kaljanmyyntialue ja se sijaitsee samoin kuin millä hyvänsä festareilla. Yleisökin näyttää samalta, ei ehkä keskenään, mutta kokonaisuutena. Oikutteleva sää vaikuttaa yleisön ulkonäköön enemmän kuin erot yleisöjen maussa, iässä ja sosiaaliryhmässä.
Valtamedialle ei ole olemassakaan muita kesätapahtumia kuin valtavirtatapahtumat. Esimerkiksi eräs Ylen toimittaja twiittasi loppukesällä, ettei Suomessa ole yhtään kesätapahtumaa, jossa ei myydä metrilakuja. Itse tietysti hämmennyin, koska olen toukokuusta nyt syyskuuhun asti laukannut satunnaisesti tapahtumissa, joissa ei myydä yhtään mitään tai joiden myynti on itse väkerrettyä käsityötä ja syötävää. Valtamedia ei uutisoi sellaisista kesätapahtumista, joten niitä ei ole olemassakaan tai niitä ei lasketa "tapahtumiksi". Samalla tavoin pieniä, vaihtoehtoisia musiikkifestareita ei lasketa ollenkaan kesäfestareiksi, vaikka niitä järjestetään ja vieläpä keskellä kesää, sillä ne eivät edusta valtavirtaa eikä niistä uutisoida. Näissä festareissa ja kesätapahtumissa on pienuuden lisäksi "vikana" se, ettei niillä ole sponsoreita 1) median joukossa, minkä myötä valtamedian hyvät veljet eivät pääse pönkittämään toisiaan, 2) isojen bisnesfirmojen joukossa, minkä myötä valtamedia ei pääse vastavuoroisesti "sponsoroimaan" omia rahoittajiaan tai niiden yleisiä etuja.
Nykyisissä yhteiskuntaoloissa on vain yksi tie edellä mainitun masentavan yhdenmukaisuuden ja sen taustalle kätkeytyvän korruption purkamiseen: kieltäytyminen. Vaikka tykkäisimmekin silloin tällöin kuunnella jotakuta valtavirtafestareilla esiintyvää artistia, vaikka metrilaku olisikin hyvää ja vaikka olisikin kiva kokoontua isommilla porukoilla massajuhliin, meidän on parasta malttaa mielemme, sillä muuten tilanne pahenee pahenemistaan. Esimerkiksi musiikkiartistit, jotka eivät kuulosta eivätkä halua kuulostaa samalta kuin valtavirta-artistit, eivät saa tilaisuutta muutoin kuin pikkutapahtumissa. Heitä buukkaavat harvoin edes ravintolat, eikä kauniin Suomen kesän aikana pidäkään joutua menemään ravintolaan kuullakseen valtavirrasta poikkeavaa livemusiikkia. Tuloksena voi olla, että valtavirrasta poikkeavia artisteja kuulee vain olohuoneissa ja treenikämpillä – eikä valtavirta muutu lainkaan, koska uusi musiikinkuulijasukupolvi kasvaa todellisuuteen, jossa on vain yhdenlaista valtavirtaa tai ylipäänsä musiikkia. Samalla tavoin itse festareiden todellisuus on heille alusta loppuun yhdenmukainen eikä mitään muuta ole olemassakaan.
Ei siis mennä enää Ruisrockiin, Provinssiin, Ilosaareen tai Qstockiin. Ei osallistuta Tammerfestiin eikä DBTL:ään. Ei suosita pienempiäkään tapahtumia, jos niiden esiintyjälistoilla on samoja puhkituttuja valtavirtanimiä. Kieltäydytään kerta kaikkiaan koko valtavirtameiningistä! Järjestetään niiden vastineeksi omia epäkaupallisia festareita ja tapahtumia, joissa ei ole mustalla pressulla suojattua lavaa, ei anniskelualuetta tai kaljatelttaa, ei metrilakuja, eikä tietenkään sponsoreiden nimiä esillä (siksikin, ettei sponsoreita ole). Niillä kuullaan autenttisia esityksiä musiikista, joka ei ole aina sitä samaa eikä sinnepäinkään. Runojakin saatetaan kuulla ja teatteria nähdä, mikä ettei – kaikki on mahdollista! Vain sillä tavoin voimme purkaa sen käsittämättömän tyhjänpäiväisyyden ja korruption, joka tekee puolivahingossa kaikkensa tuhotakseen kauniin Suomen kesän ja ihmisten kulttuurisen moneuden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti