Kieltäydy mielenosoituksesta, ole itse mielenosoitus

Tämä otsikko ei tarkoita, että kaikista mielenosoituksista täytyisi johdonmukaisesti kieltäytyä. Suomessakin järjestetään silloin tällöin hyviä ja toimivia mielenosoituksia. Monet mielenilmaukset ovat kuitenkin käytännössä turhia, ja ongelmaksi koituvat myös otteitaan kiristäneet viranomaiset, joiden tehtäväksi on annettu tapahtuman itsetarkoituksellinen vesittäminen. Eroa Sipilä -mielenosoitus Helsingissä 2.2.2017 siirrettiin Finlandia-talon edustalta kauas viereiseen puistoon, ettei kukaan valtiojohtoon kuuluva näkisi tai kuulisi mielenosoittajia ja päinvastoin. Itse kysyin eräältä poliisilta, tietääkö hän, mistä tällainen käsky on peräisin. Ei tiennyt kuulemma.

Jos aktivistiympyröissä on soluttautujia, mielenosoitukset tarjoavat myös tilaisuuden väärien meemien vahvistamiseen. TTIP-sopimuksen vastaisessa mielenilmauksessa keväällä 2015 kovaääniset pauhasivat ja huudattivat osallistujia "vapaakauppaa vastaan", vaikka sekä vasemmalla että piraateissa oli todettu, ettei TTIP:ssä ollut mistään vapaakaupasta kysymys. Emme siis olleet vastustamassa vapaakauppaa, vaan suurbisneksen tyranniaa. Mutta näkökulmamme torpedoitiin johtoautosta käsin ja meidät leimattiin suljetun kauppa-alueen kannattajiksi – tai jotain sinnepäin. Eroa Sipilä -mielenosoituksessa meitä huudatettiin: "Sipilän juippi, mediaa pakoon luikki." Näin meistä tehtiin median, oletettavasti valtamedian puolustajia. Vieläkö joku miettii, mistä lähtee harhaluulo valtamediasta "punavihreän eliitin" edustajana? Me teemme sen itse.

Tarpeettomien mielenosoitusten tie on kuljettu loppuun. Niillä meidät saadaan vain tuhlaamaan energiaamme, masentumaan vaikutuksen vähyyteen tai repimään itsemme poliisin pistimiin. Sen sijaan on paikallaan etsiä ja löytää muita keinoja, joiden avulla saamme edistetyksi meille tärkeitä asioita ja näkökulmia yhteiskunnassa.

Sen sijaan, että lähtisit jälleen kerran kasvattamaan hassua me-henkeä näennäisesti samoin ajattelevien kanssa (näennäisesti toisin ajattelevia vastaan), voit yhtä hyvin lähteä muualle ihmisten ilmoille. Ole aina itse se mielenosoitus, johon haluat osallistua. Jos esimerkiksi pidät iloisesta, riehakkaasta, karnevalistisesta mielenilmauksesta, joka luo uskoa, toivoa ja varmasti rakkauttakin, ole itse iloinen, riehakas, karnevalistinen. Usko, toivo, rakasta. Pukeudu niin kuin haluaisit banderolliesi näyttävän kauempaa. Jos olet luova ihminen, luo jotakin mielenosoituksellista – kuvataidetta, musiikkia, runoutta, mille sydämesi sitten sykkiikin. Kaikella on vaikutusta ja väliä joka tapauksessa, jos ihmiset näkevät ja kuulevat luomistuotteesi. Mikäli saat yhdenkin ihmisen ajattelemaan itsellesi tärkeitä asioita omalta kannaltasi, sillä on positiivista arvoa.

Auta ihmisiä hädässä. Ikäihmisen taluttaminen liukkaalla kulkureitillä tai raskaiden ostoskassien kantaminen hänen puolestaan on otos sellaisesta yhteiskunnasta, jonka varmasti useimmat meistä haluaisivat. Onko vihaisten iskulauseiden turhautunut huutaminen puiston kätköissä, syvällä poliisirivien takana muka samanarvoista? Kieltäytyminen avusta tarjotusta palkkiosta on avoin teko rahallisen vaihdannan yhteiskuntaa vastaan. Ohi huitelevan joukkomarssin samansuuntainen sanoma saattaa sen sijaan jäädä epäselväksi, ja lopuksi media sumentaa sitä entisestään – jos vaivautuu edes reagoimaan yhtään sen enempää kuin pieniin avuntekoihisi.

Aina on syytä muistaa tekojen yhdenmukaisuus tavoitteiden kanssa. Jos haluat rauhaa ja rakkautta, mitä ihmettä saavuttaisit tappelemalla ja vihaamalla? Jos haluat tasa-arvoa ja demokratiaa, mitä ihmettä saavuttaisit sorsimalla ja marginalisoimalla omia inhokkikansanryhmiäsi? Jos haluat välittävän ja huomaavaisen yhteiskunnan, miksi ilmentäisit piittaamattomuutta ja EVVK-asennetta? Tietenkään sinun ei tarvitse olla aina hyvä ja täydellinen, minäkin olen kaukana siitä. Olemme inhimillisiä ihmisiä. Mutta jos kulutamme energiaamme joka tapauksessa, meidän ei pidä tuhlata sitä tekemisiin, jotka pahentavat energiankulutustarvetta – eivätkä anna meille lisää energiaa, niin kuin hyvä, onnistunut mielenosoituskin voi tehdä.

Ollaan itse sitä, mitä haluamme toisten olevan. Ollaan tänään sitä, mitä tahtoisimme olla huomenna. Otetaan arkena se, minkä toivomme saavamme pyhänä. Ollaan ihan tavallisella kaupunkikävelyllä sitä, mitä haluamme olla mielenosoituskulkueessa. Ei mennä ansoihin! Kieltäydytään siitä turruttavasta elämäpuurosta, jota meille joka suunnasta tarjoillaan. Ollaan vapaita.

Kieltäydy sosiaalisesta mediasta

Myönnämme sitä tai emme, leijonanosa nk. kriittisten kansalaisten kommunikoinnista sosiaalisessa mediassa on kielteisiä reaktioita joihinkin yhteiskunnallisiin, poliittisiin tai kulttuurisiin asioihin. Joka suunnasta tulee jatkuvasti ihmisten inhonsekaisia linkityksiä tai kannanottoja liittyen asiaan, joka koetaan kielteisenä ja vastustettavana. Tai sitten sosiaalisen median käyttäjä A esittää näkemyksen tai linkittää artikkelin, jota hän pitää erityisen hyvänä, ja käyttäjät B ja C reagoivat siihen kielteisesti.

Kun sosiaaliseen mediaan ottaa etäisyyttä, saattaa yllättyä siitä, kuinka erilaiseksi oma ajatusmaailma nopeasti muuttuu. Yhtäkkiä mieleen tulevat asiat eivät olekaan kielteisiä reaktioita – tai ylipäänsä reaktioita – joidenkin toisten ihmisten sanomisiin tai tekemisiin. Sen sijaan mieli alkaa käsitellä "puhtaita" asioita. Hyvin usein ne liittyvät omaan elämään, omiin tarpeisiin, tai vaikka läheisen ja rakkaan ihmisen elämään ja tarpeisiin. Jälkimmäisessä tapauksessa omat ajatukset voivat toki yhä olla usein reaktioita toisen ihmisen sanomisiin tai tekemisiin, mutta nyt sentään on kyseessä oikeasti läheinen ja rakas ihminen. Sosiaalisen median tuttavuudet sen sijaan tapaavat olla vähän kuin ryyppykaverit: yhdessä ryypättäessä he tuntuvat parhailta ystäviltä, mutta kun ryyppäämisen lopettaa, heitä ei kiinnosta enää tippaakaan.

Jos sosiaalisesta mediasta irtautuneen ihmisen mieli yhä käsittelee "yleisiä" kysymyksiä, voi tapahtua, että ne kysymykset liittyvät entistä harvemmin politiikkaan tai edes yhteiskuntaan. Sen sijaan huomio saa rauhassa kohdistua ympäristöön (luontoon tai rakennettuun ympäristöön), säähän, ääniin (musiikki mukaan lukien) sekä ympäröiviin ihmisiin ihmisinä eikä sosiaalisten roolien täyttäjinä. Ylipäänsä suoria aistimuksia miettii enemmän, kun ei jokin sosiaalinen ja inhimillinen asia jatkuvasti vaivaa; sosiaalisesta mediasta irtautuminen on omiaan vähentämään vaivaavia asioita. Välillä voi pohdiskella kulttuuria – yhteiskuntaakin – mutta jossain vaiheessa ehkä huomaa ajattelevansa enemmän, miten asiat omasta mielestä ovat tai miten niiden pitäisi olla, kuin sitä kuinka väärässä joku toinen on niistä asioista ja kuinka typeriä kaikkien niin ajattelevien ihmisten täytyy olla.

Mukanaoloa sosiaalisessa mediassa on helppo perustella – tautofonisesti – sosiaalisuudella. Näin 2010-luvulla meidän on huomattava, että nettisosiaalisuus on yhä maailmassamme varsin uusi ja tuore asia, jota ymmärretään huonosti. Teknologiamyönteisen aikakauden lapsina olemme oppineet ajattelemaan, että nettisosiaalisuus on aitoa sosiaalisuutta siinä missä luonnossa – "livenä" – tapahtuva sosiaalisuus. Jossain mielessä tämä pitää varmasti paikkaansa. Emme kuitenkaan ymmärrä kovin hyvin niitä asioita, jotka tekevät kasvokkain kohtaamisesta ihan eritasoista kuin netissä "kohtaaminen". Ensimmäisessä tilaisuudessa on läsnä inhimillinen ihminen, ei pelkkä mielipide- ja näkökulma-automaatti. Reagoimme silloin esitettyihin asioihin väistämättä eri tavalla – mieleni tekisi sanoa "luonnollisemmin". Näin ollen: jos tahdot olla sosiaalinen, tapaa ihmisiä oikeasti, näe, kuule ja haista heidät. Jos et tahdo olla sosiaalinen, nou proplem – lähde vaikka ulos luontoon, tai ota käteesi kirja tai sivellin. Kummassakin tapauksessa pärjäät oikein hyvin ilman sosiaalista mediaa.