Jos olet kesä- tai kevätihminen, tai kesä on tuntunut liian lyhyeltä, et varmastikaan ole syksyn tulosta kovin innoissasi. Meidät on kasvatettu ajattelemaan syksystä tietyllä tavalla: syksyllä pimenee ja kylmenee, ulkoilma-aktiviteetit päättyvät tai supistuvat, arkinen aherrus työssä tai koulussa alkaa tai vakiintuu, kaikki kesävuodenajan leikki ja seikkailullisuus jää ja unohtuu. Ilmaus "paluu arkeen" tiivistää paljon syksystä ja lisäksi kavaltaa, että kesä on ollut pelkkä häiriö syksyisessä ja talvisessa perusolemisessa. Edelleen meidät on kasvatettu ajattelemaan, että uudesta olotilasta täytyy osata nauttia uudella, erilaisella tavalla. Joka tykkää siitä ja/tai pystyy siihen, onneksi olkoon. Mutta entäs me muut?
Äidilläni oli joskus hyllyssä kirja, johon oli koottu lasten keksimiä "omia sanoja" – ts. lasten omia ilmauksia tutuille asioille. Niiden joukossa oli myös lumikesä, joka tarkoitti tietysti talvea. Sain aikanani tämän pohjalta idean, ettei talvea ja syksyä tarvitse ajatella talvena ja syksynä. Niin paljon syksystä on meidän omissa päissämme, ja kun vapautamme siitä itsemme, ei kesä pääty ollenkaan tai muuttuu toisenluonteiseksi kesäksi. Tai toisensuuntaiseksi kevääksi. Tie itsemme vapauttamiseen ei valitettavasti ole ongelmaton, vaan sitä varten täytyy luopua paljosta sosiaalisuudesta ja ennen kaikkea sosiaalistumisesta. Emme voi enää keskustella syksystä samassa genressä valtaväestön kanssa menettämättä omaa vapauttamme. Se on uhraus, mutta silti se on palkitsevaa.
Elokuun vaihtuminen syyskuuksi ei siis välttämättä merkitse lopullista paluuta arkeen, vaan kesäinen meininki voi jatkua ihan samassa mielentilassa kuin ennenkin. Ulkona ehkä kylmenee, mutta lämmin pukeutuminen on keksitty – ja pimenee, mutta valaistus on keksitty. Eikä sitäkään aina tarvitse, jos omassa mielessä loistaa kirkas valo. Voimme täysin hylätä kuvitelman, että totinen aherrus työssä, koulussa ja sisäliikuntapaikoissa on perusolemista ja touko–elokuu pelkkä häiriötila. Sen sijaan uutta perusolemista on leikki ja seikkailu. Vallanpitäjille tällainen syksystä ja arkeen paluusta kieltäytyminen on tietysti uhka, joten meidät pyritään kaikin voimin pitämään sosiaalistuneina. Kieltäytyminen on tottelemattomuutta ja tottelemattomuus on kapinaa. Mutta sitäkään ei täydy kokea syyksi kieltäytyä kieltäytymisestä, vaan lisäsyyksi kieltäytyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti