Myönnämme sitä tai emme, leijonanosa nk. kriittisten kansalaisten kommunikoinnista sosiaalisessa mediassa on kielteisiä reaktioita joihinkin yhteiskunnallisiin, poliittisiin tai kulttuurisiin asioihin. Joka suunnasta tulee jatkuvasti ihmisten inhonsekaisia linkityksiä tai kannanottoja liittyen asiaan, joka koetaan kielteisenä ja vastustettavana. Tai sitten sosiaalisen median käyttäjä A esittää näkemyksen tai linkittää artikkelin, jota hän pitää erityisen hyvänä, ja käyttäjät B ja C reagoivat siihen kielteisesti.
Kun sosiaaliseen mediaan ottaa etäisyyttä, saattaa yllättyä siitä, kuinka erilaiseksi oma ajatusmaailma nopeasti muuttuu. Yhtäkkiä mieleen tulevat asiat eivät olekaan kielteisiä reaktioita – tai ylipäänsä reaktioita – joidenkin toisten ihmisten sanomisiin tai tekemisiin. Sen sijaan mieli alkaa käsitellä "puhtaita" asioita. Hyvin usein ne liittyvät omaan elämään, omiin tarpeisiin, tai vaikka läheisen ja rakkaan ihmisen elämään ja tarpeisiin. Jälkimmäisessä tapauksessa omat ajatukset voivat toki yhä olla usein reaktioita toisen ihmisen sanomisiin tai tekemisiin, mutta nyt sentään on kyseessä oikeasti läheinen ja rakas ihminen. Sosiaalisen median tuttavuudet sen sijaan tapaavat olla vähän kuin ryyppykaverit: yhdessä ryypättäessä he tuntuvat parhailta ystäviltä, mutta kun ryyppäämisen lopettaa, heitä ei kiinnosta enää tippaakaan.
Jos sosiaalisesta mediasta irtautuneen ihmisen mieli yhä käsittelee "yleisiä" kysymyksiä, voi tapahtua, että ne kysymykset liittyvät entistä harvemmin politiikkaan tai edes yhteiskuntaan. Sen sijaan huomio saa rauhassa kohdistua ympäristöön (luontoon tai rakennettuun ympäristöön), säähän, ääniin (musiikki mukaan lukien) sekä ympäröiviin ihmisiin ihmisinä eikä sosiaalisten roolien täyttäjinä. Ylipäänsä suoria aistimuksia miettii enemmän, kun ei jokin sosiaalinen ja inhimillinen asia jatkuvasti vaivaa; sosiaalisesta mediasta irtautuminen on omiaan vähentämään vaivaavia asioita. Välillä voi pohdiskella kulttuuria – yhteiskuntaakin – mutta jossain vaiheessa ehkä huomaa ajattelevansa enemmän, miten asiat omasta mielestä ovat tai miten niiden pitäisi olla, kuin sitä kuinka väärässä joku toinen on niistä asioista ja kuinka typeriä kaikkien niin ajattelevien ihmisten täytyy olla.
Mukanaoloa sosiaalisessa mediassa on helppo perustella – tautofonisesti – sosiaalisuudella. Näin 2010-luvulla meidän on huomattava, että nettisosiaalisuus on yhä maailmassamme varsin uusi ja tuore asia, jota ymmärretään huonosti. Teknologiamyönteisen aikakauden lapsina olemme oppineet ajattelemaan, että nettisosiaalisuus on aitoa sosiaalisuutta siinä missä luonnossa – "livenä" – tapahtuva sosiaalisuus. Jossain mielessä tämä pitää varmasti paikkaansa. Emme kuitenkaan ymmärrä kovin hyvin niitä asioita, jotka tekevät kasvokkain kohtaamisesta ihan eritasoista kuin netissä "kohtaaminen". Ensimmäisessä tilaisuudessa on läsnä inhimillinen ihminen, ei pelkkä mielipide- ja näkökulma-automaatti. Reagoimme silloin esitettyihin asioihin väistämättä eri tavalla – mieleni tekisi sanoa "luonnollisemmin". Näin ollen: jos tahdot olla sosiaalinen, tapaa ihmisiä oikeasti, näe, kuule ja haista heidät. Jos et tahdo olla sosiaalinen, nou proplem – lähde vaikka ulos luontoon, tai ota käteesi kirja tai sivellin. Kummassakin tapauksessa pärjäät oikein hyvin ilman sosiaalista mediaa.
